Kulttuurimatka
Kairoon...
UUSI ESITYSPÄIVÄ LYÖTY LUKKOON !!!
Ravinaisten teatterimatka suuntaa Kotkaan ja sinne menemme katsomaan
Suomi-revittely Karabeeta lauantaina 03.03.2007.
Mukana oli 13 ravinaista. Maire oli myös ilmoittautunut, mutta joutui
peruuttamaan sairastuttuaan.
Kevätkokous pidetään
maanantaina 19.03.2007 klo 19.00
tallikahviossa.
Kokouskutsu löytyy jäsentiedotteesta 2/2007.
Jokimaalla tamma
ja varsanäyttely 13.4.2007, tallikahvio avoinna!
(Järjestäjänä Etelä-Suomen hevosjalostusliitto) -PERUUTETTU
(hevosinfluenssa riehuu!!!)
Liiton
vuosikokous ja kevätpäivät järjestetään tänä vuonna Mikkelissä
14.-15.04.2007.
Viikonvaihde osuu päällekkäin Jokimaan Olympia-ravien kanssa, joten emme voi
osallistua
suurella joukolla viikonvaihdetapahtumaan.
Lähetämme paikalle vain viralliset edustajat ja näille varanaiset.
Varsinaisiksi edustajiksi valittiin Elina Syrjä ja Kirsi Hirvonen, varalle Aino
ja Anna Aarnikoivu.
Valitettavasti kukaan valituista ei pääse lähtemään edustustehtäviin.
Tallikahvion aktiivisille
talkoolaisille järjestetään matka 14.04. Rosellalla Tallinnaan.
Matka edellyttää 8 työvuoro ajalla 01.10.2006-31.03.2007.
Hintaluokkia ei lasketa erikseen, vaan se on 10 € kaikille osallistuville.
Eli risteily on ns. BONUS-MATKA.
Matkalle on lähdössä 12 aktivistia.
Olympia-raveissa 14.4. myydään
arpoja, joiden päävoittona on matka Solvallaan.
Lohdutuspalkintona arvotaan ravinaisten tyylikkäitä reppuja.
Samaisissa raveissa ravinaiset hoitavat Hannu Laakkosen uuden tallin
avajaiskahvituksen.
Myöskään Hannu Laakkonen ei pääse
esittelemään uutta talliaan hevosinfluenssan vuoksi
Tallikahvion siivoustalkoot pidetään tiistaina 22.5.2007 klo 17.00 alkaen.
7.6. raveissa
järjestetään
ohjelmaa lapsille. Ainakin
poni tai kaksi paikalla, ehkä ongintaa,
ehkä "pelleilyä" ja vaikkapa mahdollisesti kasvomaalausta. Ohjelma
vielä SALAISUUS!
Mutta se on selvää, että mehua ja keksejä on tarjolla...
15.6.
ajettiin ravinaisten SM-ajot Porissa. Lahden edustajaksi
lupautui Heidi Laaksonen.
Hevonen mokoma vain oli laukkapäällä (tuloksena hylkäys pitkästä laukasta)
30.06.-01.07.
on paljon työllistävä viikonvaihde Suur-Hollola ravien merkeissä.
Talkoolaisille järjestetään grilli-ilta Lokissa 04.07.
klo 19.00. Ei muuta kuin syömään...
06.09.2007 raveissa on tarkoitus muistaa Saran Salamaa kuninkuustittelistä.
Syksyn
pistematka suuntaa Tallinnaan 12.-14.10.2007.
Vietetään 2 yötä Tallink Spa & Conference Hotellissa, jossa on mitä
parhain tilaisuus itsensä hemmotteluun!
Matkan omavastuuosuus on 50 € täydet talkoopisteet tienanneille (8
talkoovuoroa).
Pistelasku on tarkemmin esitetty Tiedote
nro 3:ssa.
Matkalle on ilmoittautunut 11 lähtijää.
Liiton syyskokous
on
Tampereella 24.11.2007 Suomalaisella Klubilla
klo 11.30 alkaen.
Kokouksen jälkeen on teatteriesitys Tampereen Teatterissa "Täydelliset häät".
Lahtelaisista mukana Eila Lehtovaara, Raija Niinimäki, Maire Mäkelä ja Raili
Manninen.
30.11.2007
juhlitaan pikkujouluja klo 19.00 alkaen Ravintola
Penthausessa,
Askotalossa Saimaankatu 29, Lahti
Maistellaan joulun makuja, lauletaan joululauluja sekä nautitaan kivasta
tunnelmasta,
jonka yhdessä luomme!
Ns. illalliskortti
maksaa 10 €, joka kerätään ovella.
Ruokailun johdosta sitovat ilmoittautumiset
19.11.2007 mennessä Katille,
puh. 040-586 2133 tai e-mail: katriina.malin@phnet.fi
Mukana yhteensä 18 ravinaista, tunnelma mukavan leppoisa, ruoka hyvää ja
paikka laitettu hienoksi!
13.12.2007
raveissa loimitetaan suomenhevoslähdön voittaja (lähtö 8)
Jokaiselle lähtöön osallistuvalle tuotepalkinto.
Samalla palkitaan ravinaisten suosikkiohjastaja (Pasi Tikkala)
ja tarjotaan ohjastajille perinteiset joulukahvit.